perjantai 29. elokuuta 2014

Kulje vierelläni



"Älä kulje edelläni,
en ehkä seuraa.
Älä kulje takanani,
en ehkä johda.
Kulje vierelläni
ja ole ystäväni."

-Albert Camus

Tuttu ajatelma ja monesti käytetty monenlaisessa tilanteessa, mutta ahh, miten niin kauniisti kerrottu ystävyydestä.


Olen tutkaillut loman aikana myös keskeneräisten töiden saldoani ja niitä on ihan muutama. Nyt on itsellä jokin ihmeellinen visio näiden mikä mistäkin syystä kesken jääneille töille. Tässä on tulossa virkatun liivin reunusta, sillä tuntui, että siitä jotain vielä puuttui eikä siten myöskään koskaan päässyt päälleni. Lopputuloksesta ehkä seuraavassa kirjoituksessa. Visio ainakin on selkeä, katsotaan sitten myöhemmin lopputulos.


Eilen illalla lenkille lähtiessäni aurinko paistoi taivaan täydeltä. Hetken päästä jo taivaalta tipahteli raskaita pisaroita harvakseltaan. Takaisin kotiin en kuitenkaan kääntynyt sateenvarjoa hakemaan koska luotin, että ei sitä isompaa sadetta tule, kun aurinko kerran niin mahtavasti vielä paistaa. Niin ja olihan minulla vettä pitävät asusteet. No tulihan sitä vettä sitten vähän enemmänkin jossain vaiheessa, mutta edelleen se aurinko paistoi. Voi miten nautin siitä kävelyretkestäni. Harmittelin ainoastaan, että olin jättänyt puhelimeni lipaston päälle, sillä olisin saanut varmasti ihania kuvia luonnon monista kasvoista sen puolitoistatuntisen aikana. Meri, aurinko, sade ja pieni tuulenvire kasvoilla. Mahtava lenkkeilysää. Huomaattekos, olen syksyyn taipuvainen ihminen.

Tänään saan Prinsessan kotiin, huomenna hän onkin sitten jo matkalla hääjuhliin. 
Mukavaa alkavan syksyisen vireistä viikonloppua kaikille vierailijoille! Teitä käykin ihan mukavasti 50-500 vierailijan välillä päivittäin lukemassa blogiani.
Kiva, kun piipahdit! 





sunnuntai 24. elokuuta 2014

Monenlaista koukuttautumista


"Juoma-automaatit, sanomalehtiautomaatit...
Olen vähän ymmällä.
Sinulle, yksitoistavuotiaani, tulevan ajan ihminen,
ne ovat silkkaa huvia.
Väärin, toteat, kun niissä sanotaan etteivät lapset saa käyttää
ilman aikuisia.
Parempi olisi: 40 täyttäneet
eivät saa käyttää ilman lapsia."

-Kyllikki Villa: Honolulu 1971

Tämän kertainen poimintani on mielenkiintoiselta vaikuttaneelta kirjasta, löydöstäni kirpparilta nimeltään "Merilapsuus".  Äidin ja tyttären yhteisistä matkoista 60-luvulta 70-luvun alkuvuosiin rahtilaivojen mukana. Hienoja kuvia kera meren ja maailman nähtävyyksien,  oivaltavia tekstejä lapsen näkökulmasta ja ajatusmaailmasta.



 Pari kirpparilöytöä lisää! "Unimaisemat" kirjaan ihastuin kovin ja hassua kyllä, vielä kun kyseinen kirja oli hippasen kesken, sainkin eteeni jo seuraavan löytöni "Pohjavirrat". Ihan varma en ollut ostohetkellä, onko varmasti sama kirjailija, mutta onneksi oli. Tämä jälkimmäisen kirjan ahmin ja nyt täytyy tunnustaa, että tein sellaista mitä en normaalisti tee eli luin loppuosasta pätkän, jotta sain tiedonhaluani täytettyä ja samallaa rauhan nukahtaa klo 1.30.  Yritin kyllä nukkumista sitä aiemmin jo kaksi kertaa, mutta oli pakko laittaa valot päälle ja jatkaa lukemista, kun ei uni tullut silmään ja tarinan jatkuminen askarrutti. Onneksi olen lomalla, ei vaivaa öiset valvomiset. En kyllä muista vähään aikaan samanmoista kirjaa ennen tätä, joka olisi näin koukuttanut. 


Käsityörintamalla on ollut hiljaista, kun on ollut niin kuumaa, että jopa puuvillalanka on tuntunut liian hikiseltä virkattavalta. Ilmojen viilennettyä sain virkattua viimeisetkin palat keväällä aloittamaani työhön  ja nyt vihdoin puseroni on valmis. Mallivirkkauksen löysin Novitan lehdestä, mutta muuten malli on edistynyt omien ajatusten mukaan. Käytin kahta eri lankaa, kun ensimmäinen musta puuvillalanka loppui, kirpparilöytöni sekin, ja jatkoin lankavarastostani löytämälläni Koviväki langalla hihojen ja helman viimeiset kuviot. Näin sain tuollaiset spiraalisen oloiset hihat ja helmaan hieman lisää leveyttä. 

Lomaa tällä erää vielä viikko jäljellä, viikko jo mennyt. 
Mukavia loppukesän päiviä Sinulle myös!

lauantai 9. elokuuta 2014

Kaunis löytö


"Älä estä lentämästä, kauas katsomasta.
Ethän lannista
pientä enkelilasta."
-Heljä Liukko-Sundström:Älä katkaise siipiä 

Pitkään aikaan en olekaan löytänyt enkeliaiheista kirjaa, mutta nyt sellainen tuli vastaan eilen kirpparilla. Kirpparihinnaksi melko kallis, 8E, mutta ihastuin tähän kirjaan niin vahvasti, että ostin sen korkeasta hinnasta huolimatta. Jos haluat näitä kirjan lauseita lukea enemmänkin, lainailen niitä Enkelin silmin fb-sivuille silloin ja tällöin.


"Lähelläni kädet.
Lämmön tunne ja ajatukset aavistan."

Heljä Liukko-Sundströmin "Oma enkelini" sivun kaunis enkelikuva teksteineen.


Hauska huomata omasta aarrekartastaan, että muutama kartan kuva on taas toteutunut ihan huomaamatta. Murattien peittämän sisustulehden sivun olin myös liimannut tauluun ja hymy levisi kasvoille, kun eräs päivä keskityin katsomaan kuvia ja toiveitani parin vuoden takaa. Harmi, kun en ollut laittanut siihen päivämäärää, milloin olen kartan  tehnyt ja myös se pitäisi olla, että mihin mennessä aarrekartan unelmat olisivat täytettyinä. Joka tapauksessa monen kuvan kohdalla huomasin, että oikeaan suuntaan olen toiveitteni kanssa mennyt.

Ehkä olisi aika tehdä uusi aarrekartta, sillä montaakaan kohtaa ei enää ollut täyttymystä vailla. Uusia unelmia kohti vaan ja sakset ja kuvat unelmakäyttöön.

Muratti kukkien merkityksen kielellä tarkoittaa uskollisuutta ja kestävää avioliittoa.  Uskollisuutta kyllä löytyy, mutta tuo avioliitto ei kohdallani ole oikein toiminut, mutta kukapa tietää tulevasta.

Ole uskollinen Sinäkin itsellesi! Se ajatusmalli takaa hyvän mielenrauhan.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Auringonsäteeksi


"Kukaan ei ole niin köyhä, ettei hän voisi tulla auringonsäteeksi,
elämänvaloksi toiselle vielä köyhemmälle...
kukaan ei ole niin rikas, ettei hän tarvitsisi molempia."
-Herman v. Bezzel 

Hyvin kirjoitettu, vai mitä mieltä olet?

Löysin pitkästä aikaa suloisen enkelin kirpparilta. Suomalaista käsityötä luulisin, sillä pohjassa on leima "KERTTULI"  



Harmikseni olen saanut jostain nuhakuumeen kera kunnon yskän. Tautia olen sairastanut toista viikkoa jo, joten paremmalla puolen ollaan. Helteestäkin johtuen ei oikein jaksa tehdä mitään ylimääräistä, mutta lukeminen onneksi ei aiheuta lisää hikipisaroita. Viimeisin lukemani kirja näkyy kuvassa eli Elisabeth Adler, Talo Amalfissa. Viihdyttävää ja helppoa lepolukemista. 

Vähemmän helteistä tulevaa viikkoa toivon minä!